Usein odotus perinnönjaossa on, että perillisten osalta saldo jää plussalle. Näin ei käy aina.

Perikunnalle voi olla ikävä yllätys, kun kuolinpesän varat eivät riitä sen velkojen maksamiseen, varsinkin jos vainajan todellisesta taloustilanteesta ei ollut tietoa. Mikäli vainajalla on velkoja, pitää nämä maksaa pois tai järjestää uudelleen maksujen ja takausten osalta ennen ositusta tai perinnönjakoa. Jos tämän jälkeen jää omaisuutta, jaetaan se perillisten kesken. Eli, vaikka on totta, ettei Suomessa peritä velkoja, säilyvät vainajan velat ja velkojilla on edelleen oikeus saataviinsa. Pääsääntönä kuolinpesän osakkailla ei siis ole henkilökohtaista velkavastuuta, vaan heidän vastuu rajoittuu jäämistöosuuden määrään.

Jos vainajan omaisuutta, esim. kiinteistö, on pantattu vakuutena toisen lainalle, panttaus säilyy ennallaan, mutta vakuuden antajaksi tulee nyt kuolinpesä vainajan sijaan. Käytännössä pankki pyrkii järjestelemään lainasiat uudelleen. On myös hyvä muistaa, että vainajan saatavat myös säilyvät, siirtyen kuolinpesän nimiin ja nämä tulee merkitä perukirjaan.

Kannattaa aina kääntyä asiantuntijan puoleen, kun kuolinpesässä on velkoja. Osuuspankki Raaseporissa tarjoamme juridista osaamista perunkirjoituksen ja perinnönjaon toimittamiseen. Palvelemme sinua riippumatta siitä minkä pankin asiakas olet, mutta mikäli olet myös meidän pankin asiakas, saat lainajärjestelyt ja lakiasiat hoidettua kätevästi saman katon alla.

 

 

Alkuperäinen pidempi artikkeli: https://op.media/talous/raha-ja-arki/perinnonjako-ei-aina-jaa-plussalle-velkainen-kuolinpesa-voi-aiheuttaa-murheita-032572b5cf9f469590ea25c1a141470a